Lähdön ääniä *kilinkolin tumptump*

Tervist!

Tää on ehkä joku ennätys nyt, neljän kuukauden vaihtoblogissa on vaihdon päättyessä kolme postausta. No mutta ei se haittaa, aina voi vähän huijata ja kirjottaa myös vaihdon jälkeen siitä millaista on ollut. Tämä on ollut viimeinen päiväni Tarttossa, ja aamuneljältä starttaa auto Turun kautta kohti Vaasaa. Eipä olisi heti tullut mieleen, ottaen huomioon että olen tosiaan VAIN Virossa asti, että kotimatka tulisi kaikkinensa kestämään noin 12 tuntia. Loppusiivoukseen kuuluneen vessan lattian kuuraus siihen jämähtäneestä kalkkikerrostumasta kyllä onneksi oli sen verran uuvuttavaa, että uni varmasti maittaa ennen lähtöä. No mutta, paljon on vaihdon kulusta vielä kirjoitettavaa, mutta tämän postauksen voisin pyhittää jäähyväisilleni ja lisätä parhaita kuvia matkan varrelta. Selfiegame ei ole edelleenkään mikään mun vahvin laji mutta on ainakin nättiä maisemaa ja muuta, tadaa:

Emajõgi, taas

Supilinn, A. Le Coqin tehtaan partsilta

Kaalin kraateri

Taustalla Saarenmaan yksi suosituin (not) nähtävyys, Tölli 

Eikä se vapu loppunu täälläkään :p 

Aamuvarhaisella on sanottava Tarttolle toistaiseksi heipat, aika haikeeta. Mutta strategisesti jätin aika paljon juttuja tekemättä ja näkemättä, joten ehkä on pakko tulla takaisin jossakin vaiheessa. Ei sinänsä kyllä haittaa niinkään. Kerron vielä opiskeluistani, reissuistani ja Virossa asumisesta myöhemmin. Ei se haittaa, ei sitä lasketa etten enää edes ole täällä. Ei ei.

Eipä tässä tällä kertaa muutako moikka moi! 

Tarttosta ja siitä miksi se on aika ihana

No niin täähän on menny oikein kivasti tää blogin kirjottaminen: eka postaus noin kuukausi vaihdon alkamisen jälkeen ja seuraava noin kolme viikkoo ennen sen loppumista. "Miten meni noin niinku omasta mielestä?" joku voisi kysyä. Jaa, no ainakin on jonkinlaista säännönmukaisuutta mukana tässäkin farssissa. Noh, ei vainen, nyt voisin vihdoin esitellä hieman tätä toistaiseksi voimassaolevaa, söpöä, kotikaupunkiani.

Juuh elikkäs, Tartto (huom. opin oikean suomenkielisen version) on Viron toiseksi suurin kaupunki ja sitä tituleerataan Viron "henkiseksi pääkaupungiksi" johtuen muun muassa Tartton yliopiston pitkästä historiasta. Kaupunki on perustettu vuonna 1030 ja yliopisto avattu ensimmäisen kerran jo vuonna 1632. Asukkaita täällä on vähän vajaa 100 000, mutta asukasluku on viime vuosien aikana pienentynyt. Tarttossa on kuitenkin joskus ollut yli 100 000 asukasta, minkä saavuttamista kuvaamaan on myös kivasti pystytetty symbolinen vauvapatsas tuona armon vuonna 1977.

Tartto on mielestäni virolaisena kaupunkina vähän paradoksi, sillä vaikka tämä on Viron toiseksi suurin kaupunki melkein sadantuhannen ihmisen väkiluvulla, ei kaupunki tunnu juurikaan Vaasaa suuremmalta. Kaupungin keskusta eritoten on erittäin kompakti, mikä luo ihanaa pikkukaupungin tuntua. Palveluita täällä keskustassa kuitenkin riittää sille sadalle tuhannelle ihmiselle, minkä vuoksi esimerkiksi meno onkin sekä lounas- että bailuaikaan todella hektistä.

Kuitenkin juuri tämä paradoksi todistaa jälleen kerran sen, kuinka pieni Viro oikeastaan on. Välimatkat ovat lyhyitä ja kaupungit ja kylät todella pieniä verrattuna Euroopan suurempiin maihin, mikä on itsestään selvää vain vähän yli miljoonan asukkaan maassa. Myös ihmisistä täällä huomaa sen, että mentaliteetti väestöllä ei ole minkään suuren maailman luokkaa. Ihmisiä ei ole juuri missään ikinä liikaa, ei täällä eikä liioin edes Tallinnassa, täällä en tunne olevani jatkuvasti jonkun tiellä. Koti-ikävää helpottaa huomattavasti se, että kuten Suomessa, täälläkään ihmiset eivät juttele bussissa eivätkä noteeraa toisiaan kaduilla. Mutta kerron kulttuurieroista ja tästä Virossa asumisen filosofisista puolista myöhemmässä postauksessa. Antaa nyt kuvien kertoa enemmän:

                                         
                                                Kaupungintalo ja patsas "Suudlevad Tudengid"

                         
                                          Emajoen rantaa

Vanhan kirkon rauniot, joissa nykyään toimii yliopiston museo

National Geographic-kulmio

Seinämaalauksessa toisinto taustalla olevasta yliopiston päärakennuksesta otetusta valokuvasta (kuva: Eve) 

Tartton vino talo, siellä toimii Tartton taidemuseo

Tunnelmaa itsenäisyyspäivältä helmikuun lopulta

Siinäpä muutamia otoksia matkan varrelta, pääosin tästä keskustan alueelta sillä täällä nyt vaan on vähän nätimpää. Keskusta on täynnä klassisen tyylisiä rakennuksia, jotka ovat kuitenkin seisoneet keskustassa tämän näköisinä vasta noin 70 vuotta. Tartto on nimittäin, ainakin orientaatio-oppaan sanojen mukaan ollut jokaisessa Viron käymässä sodassa sijaintinsa vuoksi yksi eniten tuhoja kärsineistä kaupungeista. Monet rakennuksista on siis entisöity nykyiseen ulkomuotoonsa vasta toisen maailmansodan jälkeen. Myös tuo söpö vaaleanpunainen kaupungintalo on kuulemma palanut ja jouduttu uudelleenrakentamaan useaan otteeseen. Rakennusten tyyli on kuitenkin kivasti säilytetty, onneksi. 

Eipä tässä tällä kertaa muuta, moikka moi! 

... Viroon!

Juuh elikkäs, täällä ollaan! Tai itse asiassa ollaan oltu jo aika lailla tasan pari viikkoa, mutta tää nyt on vähän tällasta. Asiaan!

Olen siis vaihto-opiskelijana niinkin kaukana kuin Virossa, tarkemmin sanottuna Tartussa... Tarttossa... Tartossa.. en ole vieläkään varma, miten asia tulisi ilmaista oikeaoppisella suomen kielellä mutta... Ma elan praegu Tartus, mennään sillä. Heti aloitettuani opiskelun Vaasan yliopistossa minulle tuli selväksi, että lähtisin jossakin vaiheessa vaihtoon. Jonkinlaiset kansainvälistymisopinnot olisi suoritettava, joten miksi jättää tilaisuus asua ulkomailla opintotuen turvin käyttämättä. Haudoin päätöstä lähteä kuitenkin aika kauan, opiskelen tällä hetkellä neljättä vuotta englannin kieltä ja gradun kirjoittaminen pitäisi kai aloittaa jossakin vaiheessa. Ai kauheeta. Tässä itse asiassa syy siihen, miksi lähdin nyt. Tämä on tällainen pieni loma ennen "loppurutistusta". Niin kuin täällä tapaamani ranskalainen asian ilmaisi, Erasmus on ikään kuin loman pitämistä omista opinnoista, sillä vaihdossa saa periaatteessa opiskella juuri sitä, mitä sillä hetkellä haluaa. Tällä nyt en tarkoita mitään täysin aivot narikkaan-toimintaa, kyllä täällä nyt oikeasti pitää opiskellakin. Mutta säästän koululätinät myöhempään, omaan julkaisuunsa :) 

Kertoessani lähipiirilleni valitsevani Viron ja Tartun yleisin kysymys oli ehdottomasti: miksi? Enkä ihmettele, olenhan itsekin käväissyt Tallinnassa pari kertaa ja tänne on todella helppo tulla. Ensimmäinen motiivi lähteä Viroon oli viehätys siitä, että voi olla lähellä kotia mutta silti ulkomailla. En halunnut kauas koska olen vähän nössykkävässykkä. Tarkemmin asiaa tutkittuani ja mietittyäni olen tullut siihen tulokseen, että Viro on kohteena myös mielenkiintoinen, jos ei jopa eksoottinen, juurikin tästä edellä mainitsemastani syystä: se on lähellä kotia mutta silti ulkomailla. Tajusin, että vaikka Viro on käytännössä naapurimaamme, en tiedä siitä juuri mitään. Suomalaisena halusin nähdä Viron oikeat kasvot Tallinnan vanhan kaupungin suomalaisia pursuvien katujen ja SuperAlkon takaa. Tämä olkoon nyt sitten se lopullinen vastaukseni kysymykseen "miksi Viroon?".  

Maanantaina 2.2 siis starttasin reissuni kohti Suomenlahden eteläisempiä rantoja junan, lautan ja bussin kyydittämänä. Tartuun olisi voinut toki myös lentää, mutta koska olin tällaiseen halpamaahan lähdössä ajattelin aloittaa pihistelyn jo alkumetreiltä. Ja tulihan se nyt hei halvaksi. Matkamenoja tarkistaessa ei haitannut enää edes elämäntapajuoppojen täyttämät junat, ratikat, laivat eikä bussit! 

Saapumisestani on kulunut tässä jo sen verran aikaa, etten ala avaamaan tähän hetkeen johtaneita tapahtumia tai tuntemuksia kovinkaan yksityiskohtaisesti, mutta tämän verran voin kertoa männäviikoista:

Ensimmäiset päivät ja orientaatioviikko 

Ensimmäisinä päivinä ajatus siitä, että tässä sitä nyt ollaan ihan aikuisten oikeesti vaihdossa ja täällä pitäisi myös elää hetki moukaroi koti-ikävän ennätyslukemiin. Asiaa kuitenkin helpotti erittäin paljon se, että heti ennen ensimmäistä orientaatiopäivää tutustuin muihin erasmuslaisiin, joiden kanssa taapersimme läpi Tartun keskustan, joka näyttäytyi auringonpaisteessa aivan uudessa valossa. Asiaa oli paljon ja se tuupattiin silmiemme eteen yhtenä pötkönä lyhyessä ajassa, mutta kylläpä kaikki netistä löytyy. Ainakin näin meille kerrottiin. 

Perjantaina oli luvassa Pub Crawl, jolla tutustuin moniin uusiin ihmisiin sekä uusiin baareihin. Baarien nimillä ei ole niinkään väliä koska ne ovat kaikki samalla kadulla mutta uusien nimien ja kasvojen unohtaminen harmittaa. Eipä sille toisaalta voi mitään kun ensimmäiset päivät olivat täyttä uusien nimien ja naamojen tykitystä. Sunnuntaina myös kämppikseni saapuivat Tartuun, mikä helpotti uuden paikan jännitystä osaltaan. Asun siis kahden virolaisen tytön kanssa: heillä on yhteinen huone ja minä olen ominut samanlaisen kokonaan itselleni ja jaamme pienenpienen keittiön ja vessan. 

Toinen viikko ja koulun alku

Orientaatiopäivien yhteydessä meitä muistutettiin kursseille rekisteröitymisestä. Itselläni asia olikin jo varsin hyvällä mallilla (niin kuin ilmeisesti muillakin, sillä jotkin kurssit olivat jo täynnä) ja lukujärjestykseni oli aika lailla selvä. Ensimmäisten parin viikon aikana sai vielä perua rekisteröitymisensä, eli jos kurssi ei miellyttänyt sen sai vielä heivata. Loppuviikosta porukka olikin jo tehnyt päätöksiä oikein urakalla ja pääsin haluamalleni kurssille, jee! 

Nyt, niin kuin kai oli tarkoituskin, on tämäkin pyöriminen täällä saanut varsin arkisia piirteitä. Tähän arkeen kuuluu edelleen uusiin ihmisiin tutustuminen, uuden oppiminen ja uusien kokemuksien kerääminen, mikä erottaa sen jokseenkin normaalista suomi-arjesta, mutta jatkukoot tarinat tästä arjesta tulevissa postauksissa. Tämä oli nyt tällainen ei kovinkaan lyhyt ja ytimekäs raportti vaihto-opintojeni (omg) parista ensimmäisestä viikosta, vielä olisi noin 15 viikkoa jäljellä. Kyllä tässä ehtii jotain ja kaikkea :)  

P.S. Fun fact Virosta: täällä on käytössä yhden ja kahden sentin kolikot, ja arvatkaa mihin ne yleensä ilmeisesti päätyvät? Täyttämään tarjoilijoiden tippipurkkeja näillä huikeilla summilla. 

Turhin. Asia. Ikinä.  

No niin, ei muuta ko moikkamoi!